Notes to self

Tähän postaukseen listaan reissussa mieleen tulleita asioita siitä, miten vaellusreissuihin kannattaa valmistautua jo Suomesta matkaan lähtiessä. Lista päivittynee aina, kun siihen tulee uusia ajatuksia lisättäväksi. Toivottavasti listasta on jollekin muullekin apua omaa laukkuaan pakatessaan.

Ennen matkaa:

* Maksa bergrettung kannatusmaksu. 22 € sijoituksella vakuutus oman turvallisuuden puolesta vuorilla..

* Mikäli haluat yöpyä vuorilla olevilla hütteillä, saa Alppikortilla hyvät tarjoukset yöpymisistä ja ruuista.

Varusteet:

* Kunnon sukat - estävät hiertymiä ja rakkoja. Ei haittaa, vaikka jalat hikoilevat, kunhan kengät ei hierrä. Mieluiten paksut vaellussukat, jotka ovat sopivan kokoiset. Istuvat jalkaan, eivätkä valu tai mene ruttuun. Tämä toki makuasia, K tykkää käyttää kaksia sukkia - alla ohuet alussukat ja päällä vaellussukat.

* Kosteutta iholta pois siirtävät vaatteet - vaikuttavat vaellusmukavuuteen, kun iho pysyy kuivana. Toki voit vaeltaa myös tavallisissa vaatteissa, mutta mukavuuskerroin nousee huomattavasti, kun vaatteet eivät kastu ylämäessä hikoillessa. Myös alusvaatteissa kannattaa satsata urheiluun tarkoitettuihin. Siirtävät nekin kosteuden iholta pois.

* Ohuet katkolahjehousut. Koska ovat ohutta materiaaalia, eivät paina paljon, eivätkä ole tukalan kuumat. Kuivuvat myös nopeasti. Katkolahkeet saa myös näppärästi pois, mikäli tarvetta shortseille ilmenee.

* Coretex tms veden pitävät housut, joissa on vetoketju lahkeen sivussa koko matkan. Saa helposti ja nopeasti puettua vaatteiden päälle tarpeen vaatiessa.

* Päähine - mikä tahansa. Kun ylös noustessa tulee hiki, on matkan teko huomattavasti mukavempaa, kun päähine sitoo muuten silmiin valuvan hien. Myöskään pipo ei vuorille mentäessä ole kesäkuumallakaan yli varustautumista, vaan tarvetta sille saattaa ilmetä, jopa heinäkuussa. 

* Pitkävartiset vaelluskengät. Ei perusteita. 

* Vaellussauvat. Auttavat jyrkissä nousuissa ja laskuissa sekä liukkaissa paikoissa. Sauvat mielellään jatkettavaa mallia. Alamäessä on kiva hieman pidempi sauva ja ylämäessä kunnon sauvakävelyä varten hieman lyhyempi. Jatkettava malli sopii myös matkalaukkuun.

Reppuun:

* Vaihto t-paita vuorille. Ylös noustessa tuppaa tulemaan hiki, kuiva paita tuulisilla huipuilla tuntuu hyvältä ja pitää lämpimänä. Toki sama homma myös kylmemmällä kelillä pitkähihaisten urheilupaitojen kanssa.

* Lämmintä vaatetta. Olipa kuinka lämmin tahansa, on repussa hyvä olla aina pitkähihainen paita/pitkälahkeiset housut. Keli voi muuttua yllättäen ja toisaalta tauoilla on hyvä vetää lämpimämpää vaatetta päälle.

* Juotavaa. Vesi vanhin voitehista. Myös vaelluksella. Pari pulloa per pää riittää, vuorilla on yleensä pisteitä, mistä voit pullon täyttää raikkaalla vuoristovedellä.

* Syötävää. Repussa on aina hyvä pitää mukana jotain energiapitoista syötävää. Suklaata, pähkinöitä tms. Vuorilla on yleensä hüttejä, joilla voi käydä isomman nälän täyttämässä, mutta hädän hetkellä on hyvä, että reppuun on pakattu myös omat eväät.

* Aurinkolasit ja aurinkorasva. Alppiaurinko on yllättävän tehokasta ja polttaa ihon nopeasti. Varustaudu myös kunnon suojakertoimilla!

* Rakkolaastarit. Eri kokoisia. Koska huolellisesta valmistautumisesta huolimatta kengät/sukat voivat hiertää.

* Ensiapupakkaus. Kaiken varalta.

* Puhelin. Kaiken varalta. Selvitä itsellesi myös alueen hätänumero. Kaiken varalta.

Paikan päällä:

* Tutustu etukäteen matkakohteen tarjoamiin etuuksiin. Heti loman alussa kannattaa hommata kaikki matkakohteen tarjoamat alennuskortit, riippuen tietenkin siitä, mitä aiot lomallasi tehdä. Usein lomakohteet tarjoavat "pakettikortin", joka sisältää niin hissi- kuin julkisen liikenteenkin liput. Mikäli haluat vaellella suoraan ylhäällä, kannattaa hommata tämä. Mikäli sen sijaan nautit vuorten rinteitä ylös kiipeämisestä, kannattaa tarkistaa, löytyykö matkakohteestasi jotain julkisen liikenteen alennuskorttia. Alennuskortteja ei turhaan mainosteta. Ne kannattaa hankkia, jos haluaa säästää rahaa.

* Hotellit/majapaikat antavat yleensä vierailija-kortit, joita kannattaa myös pitää mukana ja näyttää kaikkialla. Niillä saa alennuksia yllättävistäkin paikoista.

* Osta kartta alueen vaellusreiteistä. Usein ilmaiseksi jaettavissa kartoissa ei ole kaikkia alueen tarjoamia vaihtoehtoja. Vaikka Itävallassa vaellusreitit on merkitty hyvin, on kartta kuitenkin turvana reiteillä.

* Kartan lisäksi hyvä lisä on useimmissa paikoissa erikseen myytävät/ilmaiseksi jaettavat reittikuvaukset. Niiden avulla saat tietää, minkä tasoisia mitkäkin reitit ovat, kuinka kauan niiden kulkemisen on arvioitu kestävän ja tarvitseeko reiteillä jotain erikoisvarusteita (etenkin mustat reitit).

* Suunnittele reittisi jo etukäteen. Siihen kuluu yllättävän paljon aikaa. Tutustu myös reittiin huolella etukäteen, että tiedät, mitä on odotettavissa. Mustalla reitillä voi tulla yllättäen eteen kiipeilytaitoja vaativia paikkoja ja mikäli taidot eivät riitä, on se vähän huonompi homma. 

Kaiken varalta:

* Pipo ja hanskat. Koska säästä ei koskaan tiedä, on pipo ja hanskat etenkin korkealle tähdätessä usein hyvä ja tarpeellinen varuste. Eivätkä ne paina laukussa paljoa, jos niitä ei tarvitsekaan.

Mukavuuslisät:

* Frozzyback -eväsrasiat. Lupaavat pitää eväät kylmänä jopa 10 tuntia. Joka tapauksessa mukava varuste, jos haluat eväitä vaelluksilla mukana kuljettaa.

* Termospullot ruualle ja juomalle. Kylmillä keleillä lämmin kahvi tai keitto lämmittää mieltä ja kehoa kauniissa maisemissa nautittuna. Usein reittien varsilla on penkkejä, joille voit istahtaa eväät nauttimaan. Jos keli on kylmä, ovat Hüttet suositeltava vaihtoehto, mutta lämpimällä kelillä omien eväiden syöminen kauniissa maisemissa on hieno kokemus.

* Pyykinpesuaine. Koska paitoja ja urheiluvaatteita kuluu, on niiden peseminen paikan päällä usein parempi vaihtoehto, kuin tarvittavan määrän kuljettaminen lomakohteeseen. 

* Vaikka Alpeilla ei varsinaisesti sääskiä olekaan, löytyy täältäkin omat kiusanhenkensä. Paarmat purevat ahnaasti ja kovaa ja niiden puremat kutittavat myös pitkään. Mikäli hyttysten puremat vaivaavat, voi jokin kortisoni-voide toimia ensiapuna kutinaan.

* Suunto Ambit - gps-sykemittari, tai vastaava. Itse en reissulla mittaria sykkeen mittaamiseen käyttänyt, mutta gps-ominaisuutensa ansiosta mittarilla saa mielenkiintoista dataa kuljetusta reitistä. Tuo oman värinsä päiviin.

* Blogi. Tämä oli ensimmäinen reissu, jonka vaelluksista kirjoitin blogiin. Varmastikin kirjoitan myös jatkossa. Näin päivistä jää muisto tulevaan, mutta myös päivän aikaiset ajatukset siitä, mitä pitäisi tehdä toisin, tai samalla tavalla, jää mieleen. Ja mukavintahan on, kun asiat voi jakaa toisten saman henkisten kanssa. :)

Lampaiden kanssa Rastkogelbahnilla

Tänään oli tämän loman viimeinen vaellus. Koska illalla piti katsoa jalkapalloa ja juhlia Saksan voittamaa mestaruutta, nukuimme aamulla pitkään. Rauhassa nautitun aamupalan jälkeen suuntasimme hissillä Penkenille, josta matka alkoi kohti Rastkogelia.Tarkoituksena oli kiertää Penkeniltä Rastkogelin ohi Speicherseelle ja sieltä takaisin Penkenille. 

Aamulla sääkin näytti hyvältä. Aurinko paistoi ja lomallemme poikkeuksellisesti piti aurinkolasitkin kaivaa esille. Alkumatka kuitenkin takkusi. Reitti eteni tietä pitkin ja eilisen kova nousu painoi jaloissa. Nauroimmekin, että lähes kahden viikon jälkeen ovat jalat viimeisenä vaelluspäivänämme kipeät. Johtunee tarkkaan suunnitelluista vaellusreiteistä.

Penkeniltä nousimme kohti Wangalmia. Totuttuun tapaan sää muuttui pilviseksi, tuuliseksi ja pian alkoi sataa. Viime kerran sadekelistä viisastuneena pikainen housujen vaihto tuulessa ja tuiskeessa. Vaikka kylmäsikin, oli se silti parempi vaihtoehto, kuin läpimärkänä kävely. Wanglalmilla alkoi nälkä jo kurnia ja päätimme alkaa etsimään ruokapaikkaa. Hüttejähän tältä reitiltä ei löytynyt, mutta hissiasemia senkin edestä. Harmittavasti niistä ei kuitenkaan tuulensuojaa löytynyt, joten matka jatkui eteenpäin. 

Wanglalmilla 

Jatkaessamme matkaa Wanglalmilta ylöspäin kohti Rastkogelia näimme jälleen murmeleita. Jostain syystä nämä murmelit eivät viheltäneet varoitus vihellyksiään meidät huomatessaan. Pienemmät murmelit jatkoivat leikkiään ja isommat vahtivat niitä huolellisesti. Pian vanhemmat hoisivat kuitenkin nuorison maan alle turvaan. Jotain outoa kuitenkin tapahtui. Yksi murmeleista ei mennyt kanssatovereidensa kanssa luolaan. Pitkään se odotteli aukealla maalla ja lopulta juoksi polulle, jossa näytti odottavan kolme todella pientä, poikasen näköstä murmelia. Ilmeisesti isompi murmeli antoi poikasille kurinpalautuksen, sillä pian pienten murmeleiden luota kuului vinkumista. Päättelimme isomman murmelin huolehtineen siitä, että poikaset pysyvät uhan (eli meidän) näkymättömissä.

Tämän murmelin käyttäytyminen oli niin tavanomaisesta poikkeavaa, että sitä piti jäädä toviksi seuraamaan. Lopulta totesimme olevamme enemmän häiriöksi, ja poistuimme paikalta. Toivottavasti poikaset ja vanhemmat voivat hyvin, sillä hetken ajan jo pelkäsimme, että isompi murmeli tappoi poikaset. Toivottavasti näin ei kuitenkaan käynyt ja elo murmelimaailmassa jatkuu rauhaisana.

Murmeleista selvittyämme jatkoimme matkaa ylöspäin. Rastkogelbahnilla sade taukosi ja kesäteloilla oleva hissiasema tarjosi tuulen suojaa sen verran, että päätimme parkkeerata eväiden syöntiin siihen. Ei mennyt aikaakaan, kun jostain alkoi kuulua kellon kilinää. Vuorilla kesäänsä viettävät eläimethän kantavat täällä kelloja kaulassaan. Niiden avulla omistajat tietävät, missä eläimet milloinkin ovat. Pian niittyn reunamille saapui kuuden lampaan lauma. Hetken aikaa ne meitä tutkailivat kauempaa: "ketä nuo ovat ja millä asialla". 

Huomattuaan, ettei meistä ole vaaraa ja että meillä on eväät, lampaat lähtivät varoen tulemaan kohti. Pikkuhiljaa ne etenivät ja lopulta tulivat tutkistelemaan tarjontaamme. Jos pysyimme koiran kohdalla lujana, eikä sille herkkuja tippunut, toisin kävi lampaiden kanssa.

Hieman leipää ahneimmille oli tarjottava. Kaksi ahneinta ja röyhkeintä veivät kaikki. Nämä kaksi tutkivat myös tarkkaan reppumme, kenkämme ja kätemme. Ties vaikka jossain sittenkin olisi jotain. Loput eväät piti laittaa jo turvaan, etteivät lampaat niitäkin söisi.

Lampaat viihtyivät ilonamme yllättävän pitkään ja olivat yllättävän rohkeita. Lopulta lauman johtaja päätti, että nyt riitti, kääntyi kannoillansa ja sanoi "mää". Loppulauma poistui taakseen katsomatta johtajan perään. Pian maisema näytti siltä, kuin siinä ei koskaan olisi lampaita ollutkaan. Ainoastaan höyryävät läjät (ja kuvat) jäivät todisteeksi siitä, että lampaat todella kävivät luonamme.

Rastkogelbahnilta matka jatkui ylöspäin. Tässä vaiheessa jo hieman ihmeteltiin, kun odottamaamme risteystä vuorilta alaspäin ei vielä ollut kuulunut. Oletimme, että kyllä se edessäpäin on, sillä Alpeilla yleensä voi luottaa siihen, että kartat ja opasteet pitävät paikkansa. Näin ei tällä kertaa kuitenkaan ollut. Kartassa näkynyttä reittiä Hoarbergjochilta Speicherseelle ei löytynyt. Etenimme ylöspäin periaatteella "käydään katsomassa vielä tuo nyppylä" ja pianhan näimmekin edessämme opasteet. Sumu vuorilla oli jälleen kerran sellainen, ettei eteensä nähnyt muutamaa kymmentä metriä enempää ja vettä ripsi satunnaisesti. Opasteiden avulla saimme itsemme kartalle. Reitti jatkuisi mustana kohti Pangerttia. Sehän kävi meille, sillä sieltä pääsisimme kuitenkin jatkamaan matkaamme kohti Penkeniä.

Tästä tuli täyskäännös..

Pian tie kuitenkin tyssäsi. Jo aiemmin olimme ylittäneet muutamia lumialueita, mutta ne olivat pieniä ja niiden yli oltiin kuljettu. Pangertille johtava reitti kulki kuitenkin solassa, joka oli lumen peitossa ja sen keskellä näkyi painauma, joka viittasi siihen, että lumen alla virtasi vesi. Reitin toinen puoli, jota olimme tähän asti seuranneet, muuttui jyrkäksi pudotukseksi, eikä reitin seuraaminen sitäkään pitkin enää onnistunut. Tällä kertaa oli todettava, ettei tätä reittiä ole järkevää jatkaa. Reitillä ei myöskään näkynyt muiden jälkiä, joten senkään turvin emme uskaltaneet matkaamme jatkaa. 

Lunta oli metrin verran..

Paluumatka sujui siis samoissa maisemissa, vaikka tällä kertaa menimme oikoreittiä vuoren rinnettä pitkin. Maisemiahan tosin ei meidän ole tällä lomalla tarvinnut juurikaan ihailla, vaan pääasiassa ne ovat näyttäneet samalta. Pilvistä ja sumuista. Maisemat ovat olleet valkoista massaa suurimman osan vaelluksistamme. Puolessa välissä paluumatkaa alkoi sataa. Jatkoimme matkaa reippaasti, sillä vielä oli edessä laukkujen pakkaus ja viimeiset Kaiserschmarrenit ravintolassa. Saavuttuamme alas laaksoon purskahdimme nauruun: omat vaatteemme olivat litimärät ja ihmiset laaksossa ottivat aurinkoa. Lämpömittari Penkenin hissiasemalla näyttikin + 26 astetta lämmintä. Näin se alppisää vaihtelee.

Tuttua maisemaa, laaksosta toiseen samanlaista..

 Loma Mayrhofenissa on ollut keleistä huolimatta hieno. Vaikka reissussa on mukavaa, on kiva palata kotiin. Etenkin kun kotona odottaa pari karvanaamaa. Iso kiitos loman mahdollistumisesta kuuluukin sinne ruudun toiselle puolelle heille, jotka koiriamme nämä pari viikkoa ovat hoitaneet. Tällä lomalla olemme oppineet paljon tulevia reissuja varten ja kunhan arki tasoittuu, pitää nekin huomiot kirjoittaa ylös tänne blogiin. Nyt on kuitenkin aika sanoa Auf Wiedersehen Mayrhofen!

Arki jatkuu näissä merkeissä.. <3

Eräänlainen ukkospäivä

Tänään piti ukkostaa. Ukkosen piti alkaa viimeistään iltapäivällä. Varustauduimme päivään sen mukaan, sadetamineet repuissa, pitkät päällä. Ukkosvaaran takia reittivalinta suuntautui lähialueen vuorille - näin ei aamun kalliita tunteja kuluisi bussikyydissä hukkaan. Tällä hetkellä Mayrhofenissa on lämmintä + 19 astetta ja juuri tippuivat taivaalta päivän ensimmäiset sadepisarat. Että sellainen ukkospäivä. ;)

Maalaismaisemaa Alpeilla..

Mayrhofenista lähdimme aamutuimaan kävelemään kohti Brandbergin kylää. Yleensä Itävallassa vaellusreiteiltä ei voi eksyä, sillä reitit on merkitty niin hyvin. Tälle reitille opasteita oli sen sijaan riittänyt kovin vähäisesti ja muutama harha-askel tuli sen takia otettua. Mutta täällä sen ei niin väliä. Harhapoluillakin riittää aina ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Brandbergin kylä oli viehättävä pikkukylä muutaman kilometrin päässä Mayrhofenista. Nousua Mayrhofenista Brandbergiin tuli noin 400 metrin verran ja kuuman kosteassa ilmastossa se kyllä tuntuikin siltä. 

Hauska reikä pilvessä. Koska kelit ovat olleet koko täällä olo aikamme kovin pilviset, on pilvien liikettä ollut helppoa seurata. Yllättävän viihdyttävää puuhaa. Kokeilkaapa joskus.

Brandbergistä matka jatkui ylös kohti Karlalmia, joka on viehättävä pieni hütte Zillertalin yläpuolella. Nousua tuli tässä vaiheessa taas ihan riittävästi, hikeä pukkasi ja nauratti. Kolmen ja puolen tunnin jatkuvan ylös kipuamisen jälkeen oli aika pitää kahvitauko. Metsästä niitylle noustuamme löysimme ison kiven, jonka päälle nousimme nauttimaan eväitä. Paikka oli mitä mainioin eväiden nauttimiseen ja saimme taas muistutuksen siitä, miksi eväiden syöminen on niin paljon nautinnollisempaa, kuin kiireisessä Hüttessä istuskelu. Vaikka on siinäkin puolensa. Myös ylösnousu oli jälleen niin antoisa, että puhuimmekin jälleen siitä, miksi hissikyytejä tulisi välttää. Hissillä ylös noustessa matkasta jää puolet uupumaan, kuitenkin ylösnousu on useimmiten se nautinnollisin matkan vaihe.

Kahvitauolla

Niityltä jatkoimme matkaa Karlalmin ohi kohti Kotahornalmia. Matkalla ohitimme ja päästimme ohi saksalaisen herrasmiehen, jonka kanssa olimme lähtäneet Brandbergistä kipuamaan samaa matkaa. Herra kiersi teitä pitkin ja me vaelluspolkua pitkin. Sujuvasti herran kanssa vaihdettiin pari sanaa, me puhuimme englantia ja herra saksaa. 

Päivän ilostuttajat

Kotahornalmilta lähdimme laskeutumaan kohti Bichlin kylää. Laskettelu sujui helposti välissä tietä pitkin ja välissä metsäisiä polkuja pitkin. Päivän kohokohta odotti meitä erään mutkan takana. Lauma vuohia juoksi meitä kohti määkyen laitumella kuultuaan äänemme. Hetki oli vaikuttava. Vaikutti siltä, kuin vuohet olisivat todella olleet iloisia nähtyään meidät. Ehkä ne todellisuudessa vain odottivat ruokaa ja ruokkijaa, mutta meitä ne ilostuttivat todella. 

Että sellainen sadepäivä tänään. Kilometrejä kertyi 18, nousua 1217 metriä ja laskua 1193 metriä. Aikaa lenkkiin kului 8h 50 min. Kevyt sunnuntai lenkki, josta tuli niin hyvä mieli, että päätimme nauttia sen kunniaksi parit Dönerit. Eli siis kebabit, jotka jälleen kerran olivat taivaallisen hyviä.

Murmelivaelluksella

Tänään päätimme lähteä rentoutumaan eilisen shoppailu ja kaupunkikiertelypäivän aiheuttaman stressin jälkeen jälleen vuorille. Matkasimme Hintertuxin alueelle aamun ensimmäisellä bussilla. Yhteensuuntaan lysti kustansi 10,40 € kahdelta hengeltä. Koska tarkoituksena oli valloittaa läheinen huippu, matkasimme vielä Hintertuxista Sommerbergin hissiasemalle. Hissikyyti kustansi 10 € per nuppi yhteensuuntaan. Edestakaisen matkan olisi saanut 11 €:lla/hlö, mutta vaeltamaanhan tänne oli tultu, joten meille riitti pelkkä nousu. Hintertuxissa sijaitsee jäätikkö, jossa voi lasketella ympäri vuoden ja moni alppihiihtojoukkue käy siellä treenaamassa kesäisin. Nytkin bussin kyytiin hyppäsi laskettelijoita ja jokunen Italian alppihiihtojoukkueen tulevaisuuden toivo. 

Tähän mennessä olisimme muuten säästäneet aimosumman rahaa, jos olisimme älynneet hommata Mayrhofenin mobility ticketin ajoissa. Kortilla saa matkustaa 6 päivän ajan alueen busseilla, Schlegeissiä ja Hintertuxia myöten. Tuo kortti kustantaa 22,90 €. Tähän mennessä olemme maksaneet bussikyydeistä yhteensä noin 50 € verran ja matkustuspäiviä on ollut kaksi. Kahdessa päivässä olemme siis maksaneet bussikyydeistä enemmän, kuin olisimme maksaneet kokonaisuudessaan mobility ticketistä.

Toinen alueen alennuslippu, Zillertal Activcard olisi vertailun vuoksi kuudelta päivältä maksanut 57 € ja siihen olisi sisältyneet myös hissikyydin julkisenliikenteen lisäksi. Sitä, olisiko Activcardilla päässyt myös Wattensiin, jossa Swarovskin kristallimaailma sijaitsi, en tiedä, mutta tähän mennessä maksettujen hissikyytien (Ahorn 18 €/pää + Hintertux 10 €/pää) ja bussimatkojen (Schlegeisspeicher 15,20 €/hlö + Hintertux 10,40/pää) hinnalla (53,60 €) olisimme jo käytännössä kustantaneet tuon Activcardinkin. Ja mikäli sen olisimme ajoissa laittaneet, olisimme varmasti käyttäneet julkisia kulkuneuvoja enemmän, kuin tällä kertaa. Nämä esimerkkinä ja muistutuksena tulevaan siitä, että vaikka alennuskortit tuntuvat monesti kalliilta ja turhilta, niiden hommaaminen kannattaa. 

Sommerbergiltä suuntasimme reitille 327, jota emme löytäneet vaelluskartastamme, mutta Hintertuxin esitteessä reitti oli. Tarkoituksenamme oli edetä reittiä pitkin Frauenwandille, joka on 2 541 mmpy sijaitseva vuoren huippu alueella. Alppisää kuitenkin yllätti kulkijat ja vaikka reppuun oli pakattu lämmintä ja sateen kestävää vaatetta ja osa siitä päälle saatiin matkalla vaihdettuakin, oli housut ja kengät litimärkinä puolen tunnin ylös nousun jälkeen. Ei huolta, uusien kenkien Coretex kyllä piti, mutta kengät kastuivat sisältäpäin. Housuvalinta ei tänään osunut kummallakaan meistä nappiin ja märät alppiniityn heinät kastelivat housun lahkeet läpimäriksi. Tästä vesi valui sukan vartta pitkin kenkään kastellen sen sisältäpäin. Puolen tunnin kaatosateessa tarpomisen jälkeen sisuunnuimme ja käännyimme takaisin. Reittisuunnitelma uusiksi ja huippu jäi tällä kertaa valloittamatta. Kävelimme laskettelurinteitä pitkin Tuxer Joch Haussille nauttimaan rommikaakaot ja Kaiserschmarrenit. Rommikaakao lämmitti kylmettynyttä kroppaa ja Kaiserschmarren paransi kolhuja saaneen mielen. Enpä ihan lähihistoriasta muista aikaa, jolloin olisin vesisateen vuoksi kääntynyt reiteiltäni takaisin, mutta jäätävän kylmä tuuli ja vesisade sekä tietämättömyys siitä, mihin reittimme todellisuudessa vie, vei tällä kertaa voiton. Vesisadehan loppui lopulta Tuxer Joch Haussille ja iltapäivän puolella myös aurinko näyttäytyi. 

Jo reitillä 327 saimme kuulla murmelien viheltelevän varoituksena tulostamme, mutta emme arvanneetkaan vielä silloin, millainen murmelivaellus tästä tulisikaan. Tuxer Joch Haussilta jatkoimme matkaamme Weitentaliin ja jo muutama sata metriä Tuxer Joch Haussilta edettyämme kuulimme murmelien viheltelevän. Kohta huomasimmekin useamman murmelin istuskelevan kivellä ja katselevan tuloamme. Murmeleiden keskellä saimme jatkaa matkaamme aina Bichalmille saakka.

Murmelien vihellys saatteli meidät pois Weitentalista kohti huikeaa Schleier vesiputousta. Kuvat eivät anna oikeutta vesiputoukselle, mutta oikeasti se oli hieno. Kuvista näkee myös päivän sään. Pilvistä, pilvistä. Maisemia kovin kauas alas laaksoon ei ole tarvinut tänäänkään ihmetellä.

Schleier-vesiputous

Weitentalin laaksosta jatkoimme matkaa Bichalmin ohi kohti Madseitin kylää. Siellä laskeuduimme jyrkkää metsäistä ja juurien peittämää polkua pitkin alas laaksoon. Polku muistutti jälleen, kuinka inhottavaa alaspäin meneminen voikaan olla. Jyrkkyys täällä ja Suomessa on niin erilaista. Juurakot ovat silti yhtä liukkaita. Madseitissa hyppäsimme bussiin ja matkasimme huoneistoomme parantelemaan vaeltajan kolhuja saaneita mieliä. Tällaista tämä on.. Reitit vaihtuvat lennosta, sää on mikä on. Joskus hetki antaa paljon, joskus vähän vähemmän.

Mieletön torstai Schlegeisspeicherillä

Elämämme ensimmäinen vaellus mustaa reittiä pitkin tehtiin tänään. Pelotti, jännitti ja nauratti - kaikkea erikseen ja yhtä aikaa. Mieletön kokemus Berliner Höhenwegillä, jonka kruunasi myös sään vaihtelut. Päivään mahtui kaikkea auringonpaisteesta lumisateeseen, pilvisestä raekuuroihin. Alppien sää on arvaamaton ja voi muuttua hetkessä. Se saatiin huomata tänään ihan käytännössä. Reittimme kulki tänään Schlegeisspeicheriltä Olpererhüttelle, sieltä Friesenberghausille ja takaisin Sclegeisspeicherille.

Schlegeisspeicher

Jo aamusta saakka päivä alkoi, kuten kunnon vaelluspäivän kuuluukin alkaa. Kello soi 6:30 ja bussipysäkillä oltiin jo ennen kahdeksaa. Bussi vei meidät Zillertallin laakson perukoille suolaiseen 30,60 € hintaan. Matka toki sisälsi kaksi tietullia, joista bussilla matkatessa sai pulittaa 5,60 €. Mayrhofen-Hippach -visitor cardilla olisi tästäkin matkasta saanut alennusta, joten vierailijakortit kannattaa pitää aina taskussa kaiken varalta! Jo itse matka Mayrhofenista Schlegeisspeicherille oli elämys. Tie ei ole auki kuin toukokuusta lokakuuhun, sen varrella on neljä tunnelia ja kahdeksan katettua mutkaa. Schlegeisspeicher on patojärvi, jonka pato on huimat 131 m korkea ja 725 m pitkä. Sen tekemiseen on tarvittu miljoona kuutiota betonia.

Pikku patonen

Bussipysäkiltä lähdimme kipuamaan kohti Olpererhütteä. Käytännössä se tarkoitti kahden tunnin porrastreeniä. Olperhüttellä pyörähdimme nauttimassa juustolautaset ja lämpimät kaakaot. Ja vaihtamassa kuivaa paitaa ylle. Tällä kertaa olimme onneksi ymmärtäneet ottaa vaihtopaidat mukaan. Ehdottoman hyvä juttu, kun ylöspäin mentäessä tuppaa tulemaan hiki ja vuoren rinteillä/alas tullessa taas kylmä. Näin pysyy lämpimänä koko matkan.Tässä vaiheessa aurinkoinen aamu oli muuttunut jo raekuuroiksi ja räntäsateeksi. Heinäkuinen loma alpeilla ei tarkoita siis sitä, että olisi välttämättä lämmin.

Tätä kaksi tuntia..

Olpererhüttellä piti tehdä päätös. Edellisiltana tehty reittivalinta osoittautuikin paikanpäällä haastavammaksi, kuin luultiin. Reitti jatkuisi mustana. Fiilis oli kuitenkin hyvä (räntäsateesta huolimatta), joten päätimme pysyä suunnitelmassa, vaikkakin luulin ymmärtäneeni paikallisen oppaan puheista, ettei kyseiselle reitille tällaisella kelillä kannattaisi mennä. Höpö höpö, ajattelimme. Kyllähän suomalaiset on räntäsateeseen tottuneet. Ensimmäinen haaste odotti kuitenkin jo nurkan takana, kun eteen tuli vaijereihin ripustettu riippusilta ylitettäväksi. Noh, takaisinpäin emme halunneet mennä, joten matkaa oli jatkettava eteenpäin. Pelosta huolimatta. "Riippusillan" ylitettyämme fiilis oli hyvä. Eihän tämä mustareitti nyt niin paha olekaan. Eipä.

"Riippusilta". Vaikka "", silti pelotti

Sinne se reitti menee..

..ja sinne..

..joskus hieman kapeampana

..ja joskus suhteellisen jyrkkänä.

Reitti jatkui kivikkoisena ja paikoin kovinkin kapeana. Välillä joutui istahtamaan kivelle ja laskeutumaan siitä alas. Pahin paikka taisi olla se, kun reitti katosi "mutkan taakse" ja siitä laskeuduttiin juurikin ylläolevalla tavalla. K meni rohkeana edellä "turvaamaan" omaa tulemistani. Aikoi ottaa kopin, jos tipun. Noh, onneksi en tippunut. Uudet kengät kyllä toimivat vallan mainiosti näissä vaikeissa ja kovissa paikoissa. Kovien pohjien ansiosta kiville oli helppo astua ja pohjat pitivät vaikka koko painon laittoi vinolle pinnalle. Kohta keli alkoi kuitenkin taas muuttua. Aiemmin vesisateeksi muuttunut räntäsade muuttui lumisateeksi ja olosuhteet muuttuivat kuin keväisen Suomen loskakeliksi. Eihän siinä muuten mitään, mutta jos reitti kulkee reippaassa kahdessa tuhannessa metrissä ja vieressä on muutaman sadan metrin pudotus, niin hieman se hirvittää. Onneksemme reitillä oli kulkenut joku muu saman päivän aikana, joten uskaltauduimme vanhoja jälkiä pitkin lumialueet ylittämään. Muuten olisi reitti jäänyt kiertämättä, sillä emme olisi todennäköisesti koskaan päätyneet lumialueen toisella puolella sille kohdalle, mistä reitti oikeasti kulkee. Lumialueita ei myöskään ollut yksi tai kaksi, vaan niitä ilmaantui aina uusia toinen toistensa perään ja kerta kerralta ne pitenivät. Mutta kerta leikkiin oli lähdetty, oli se kestettävä.

Heinäkuista alppimaisemaa..

Lumiesteet ylitettyämme oli edessä vielä viimeinen koitos. Luminen nousu ylös, josta laskeuduttiin solan toiselle puolelle myöskin lumen yli. Lumi itsessäänhän ei niin paha asia olisi, mutta kun lumialueet peittävät yllä mainitut kivikot, joutuu lumialueiden ylittämisessä olemaan todella kieli keskellä suuta. Periaatteessa ainakin voit astua kivien välissä olevaan rakoon, tai voit liukastua liukkaalla, märällä lumella. 

..Sieltä tultiin..

Lumialueista selvittyämme oli edessä enää muutama jyrkkä lasku ja olisimme Friesenberghausella. Lumialueet olivat hidastaneet matkaamme kuitenkin niin paljon, että ehtiäksemme viimeiseen Mayrhofeniin takaisin vievään bussiin, oli meidän vain heilautettava kättä Friesenberghauselle ja jatkettava matkaa. Alamäki sujuikin uusilla kengillä ja mustanreitin tuomalla adrenaliinilla joutuisasti. Sattuipa myöskin sopivasti, kun K:n kysyessä, onkohan alueella murmeleita, alkoi laakson pohjalta kuulua vihellystä. Pikainen pysähdys ja alueen haravointi katseella. Siellähän juoksenteli kolme murmelia, lienevät säikähtäneet meidän tuloamme ja juoksivat pesäkoloonsa karkuun. Kesän ensimmäiset murmelit siis nähty. Sen vislauksen kyllä tunnistaa sen kerran kuultuaan ja ovathan ne sympaattisia otuksia.

..ja sinne pitäis mennä

Uudet kengät haukkuivat hintansa tänään moninkertaisesti takaisin. Ylämäessä ne olivat kevyemmät kuin vanhat kenkäni, jonka seurauksena nousunopeus saattoi kasvaa paikoitellen nopeammaksi, kuin oli aikomus. Kivikoissa kengät olivat tukevat ja mikä parasta, pitävät. En varmastikaan olisi selvinnyt tämän päivän reitistä ehjin nahoin entisillä kengilläni. Alamäkeen kiviä pitkin mentäessä kengissä todellakin riitti pitoa ja lumessakin kengät toimivat. Coretex piti luvatusti kengän ulkopuolisen veden ulkona ja sisäpuolisen kosteuden sisällä. Ainoastaan rinnettä alaspäin laskeutuessa jalkapohja alkoi väsyä kengässä. Ja sellaisen huomion tein myös, että kenkä kannattaa löysyttää aina istuessaan. Koska kengän nyöritys ulottuu varpaisiin saakka, saa kengän kiristettyä juuri jalkaan sopivaksi. Kävellessähän tämä on äärimmäisen hyvä, mutta bussissa istuessa huomasin, että jalkaterät alkavat puutua. Tähän olisi auttanut pieni kenkien löysyttäminen. Mutta olen kyllä tyytyväinen Salewoihini. 

Vaikka maisema näytti suurimmaksi osaksi tältä, oli tämä varmastikin vaellushistoriamme hienoin vaellus.

Koska keli oli todellakin vaihteleva ja pilvet pysyivät suurimman osan ajasta maiseman edessä, pohdimme, että mikäli joskus vielä Mayrhofeniin/Zillertallin alueelle tulemme, on tämä koettava uudestaan. Reitti oli juuri sitä, mistä pidämme. Karua luontoa, avaruutta, hiljaisuutta (vain kosken pauhu häiritsi muuten täydellistä hiljaisuutta), tilaa ja tavallisesti myös hienoja maisemia. Tulevaisuudessa mahdollisesti voisimme myös yöpyä Olpererhüttellä, se oli sen verran siistin ja mukavan näköinen paikka, mielettömissä maisemissa. Sieltä voisi sitten seuraavana päivänä jatkaa matkaansa vaikka Italian puolella sijaitsevalla Pazzo di Vizzen järvelle. 

Vielä päivän statistiikkaa. Reitin korkein piste 2702 mmpy, matka aikaa 7,5 tuntia ja kilometreja 14. Nousua 818 m ja laskua 931. Osan aikaa mittari oli käyttäjän huolimattomuuden takia pois päältä, joten aika ja nousumetrit hieman huijaavat alakanttiin.

Swarovski Kristallwelten

Jättiläisen pää. Valtaisa näyttelyhalli sijaitsee tämän alla.

Alppisää näyttää meille parhaita puoliaan. Vettä sataa, lämmintä on 13 astetta ja pilvet roikkuvat laaksossa. Tätä on ennustusten mukaan luvassa myös loppuloman. Tänään ajattelimme näyttää vesisateelle ja pilville pitkät ja lähdimme käymään Swaroskin kristallimaailmassa Wattensissa. Ja vinkkinä tässä vaiheessa, kuvia saa klikkaamalla suuremmiksi.

Wattensiin matkasimme bussilla. Ostimme rautatieasemalta päivälipun, joka kävi niin bussiin kuin junaankin. Päivälippu tarkoittaa, että lipulla saa matkustaa koko päivän sillä välillä (esim. Mayrhofen-Wattens), mille se on maksettu.  Hintaa lystille kertyi 39,60 € kahdelta hengeltä. Itse kristallimaailmaan sai Mayrhofen-Hippah visitor cardilla 15 % alennuksen, joten pääsylipuille jäi yhteensä hintaa 19 €. Kristallien ihasteluun käytimme kolmisen tuntia aikaa. Jättiläisessä, kuten Swarovski itse asian ilmaisee, oli tarjolla monenlaista ihmeteltävää ja katsottavaa. Ehdottomasti suositusten arvoinen käyntikohde sadepäiville. Myös päivälippu oli positiivinen yllätys ja tekee matkustamisesta alueella todella helppoa.

Saimme tänään myös uudet perheenjäsenet, kun pysähdyilmme kotimatkalla Schwaziin Interspariin, jossa oli iso market sekä urheiluvälineliike, Hervis Sports.Sieltä matkaamme tarttui Salewan kengät, joista löytyy oikein videokin. Vaikka tarkoituksena oli ostaa entisten Haglöfien tilalle taipuisat ja pehmeät kengät, istuivat nämä Salewat jalkaan kuin tehdyt, eikä hintaeroakaan pehmeämpiin Lowan kenkiin jäänyt kuin parikymppiä, joten päätin satsata laatuun. Jospa nämäkin palvelisivat useamman vuoden. Suomessa en ole merkkiin törmännyt, mutta täällä se näyttää olevan laatukamaa. Ja ehkä hieman vaativampaan käyttöön tarkoitettu, kuin omani, mutta onpahan kintuilla hyvä olla tulevissakin koitoksissa. Nyt istun "kotisohvalla" viiniä nauttien Salewat jalassa, luullen, että ne tässä jotenkin mukautuisivat huomiseen vaellukseen. Erityisen vaikutuksen kengissä minuun teki se, että pohjalliset on tehty kahdesta osasta, jotka ovat kiinni toisissaan tarralla. Esimerkiksi pitkille vaelluksille toisen pohjallisen voi irrottaa, kun jalka pitkän päivän mittaan turpoaa. 

Intersparista suuntasimme myös M-Preisiin, joka on toinen paikallinen ruokakauppa. Tarkoituksena oli mennä sinne vain kuluttelemaan aikaa, mutta minkäs teet. "Maksa yksi - ota kaksi" -tarjouksessa olevat viinipullot suorastaan pakottivat ostoksille. Jostain syystä noita tarjouksia ei ole kylässämme näkynyt - turisteilta rahat pois? Eipä siinä, jos viini maksaa täällä muutenkin puolet siitä, mitä Suomessa ja on useimmiten maan omaa tarjontaa, en valita. Etenkään, kun sen saa ruokakaupasta. Täällä ollessamme olemme muutenkin ihailleet sitä, miten paikalliset tukevat toisiaan. Liha ravintoloissa on lähialueen tuottajilta lähtöisin, olutta ja maitoa mainostetaan Zillertalerin-leimalla. Ja jos minulle kuluttajana saadaan myyty ajatus siitä, että jätän rahani lähialueen tuottajille, teen sen mieluummin, kuin annan rahani jollekin suuryhtiölle. Sitä, mikä todellisuus on, ei tietenkään voi turistina sanoa.

Illalla kiitimme taas majoitusvaihtoehtomme valintaa. FeWot, eli lomahuoneistot ovat ehdottomasti tulevaisuutemmekin valinta majoituskohteeksi. Erityisesti edun näkee silloin, kun takana on pitkä päivä. Silloin voi syödä itse tekemäänsä ruokaa, eikä tarvitse kiirehtiä suihkun kautta ravintolaan syömäään. Oma "peukutukseni" myös sille, että aamupalan voi syödä tukkapystyssä ja yöpaidassa. Sitä herkkua kun ei kotona yleensä ole tarjolla, aamujen alkaessa koirien pissityslenkillä lähes poikkeuksetta. 

Tällaista tähän päivään. Huomenna säästä riippumatta lähdemme Schlegeisspeicherille. Vaeltamaanhan tänne on tultu ja vaikka keli ei huomenna(kaan) näytä parastaan, on vaeltamaan päästävä.

Ahorn - Edelhütte

Tällainen keli Alpeilla on, kun sateen mahdollisuus on suuri..

Eilinen oli kaappien täydennys, pyykinpesu ja jalkojen lepuutuspäivä. Koko päiväksi luvattu vesisade osoittautuikin kuumaksi ja kosteaksi auringonpaisteeksi. Koko päivä vietettiin laaksossa "rötväten". Totesimme kuitenkin, että ajatuksena lepopäivä on ihan kiva, mutta käytännössä päivään pitää jotain aktiviteettia sisällyttää, jotta loma ei ala stressaamaan.

Jalkapohjiakin on hyvä välillä ruskettaa..

Tänään suuntasimme siis Ahornille ja edellisellä reissulla valloittamatta jääneelle Edelhüttelle.  Luvatun vesisateen ja osittain myöskin laiskan mielialan vuoksi päädyimme "turistireissulle" Ahornbahnilla, 160-paikkaisella kabiinihissillä. Myöhemmin tämä osoittautui juuri oikeaksi valinnaksi, sillä koko aamun näkyvyyttä häirinnyt sumu kääntyi iltapäivällä vesisateeksi kastellen hyvään tuuriinsa luottaneet suomalaiset. 

Edelhütte saa oleskella suhteellisen hienoissa maisemissa

Edelhüttelle mentiin urheilijan mentaliteetilla. Kaikista kanssakulkijoista oli päästävä ohi ja tavoitteena taisi olla eilisen rötväilyn korvaaminen kunnon hikilenkillä. Edelhütten kävimme terassilta katsastamassa, mutta pian näimme lähistöllä pöydän penkkeineen. Sinne siis syömään eväitä. Kauaa eväitä ei tarvinnut yksin syödä, sillä saimme kaveriksemme itse neiti-Alppikoiran. 

Neiti-Alppikoira tuli havittelemaan eväitämme. Onneksi olemme tottuneet kerjääviin koiriin ja pysyimme lujana.

Emme kuitenkaan sortuneet kauniinkaan Alppikoiran edessä tarjoamaan hänelle herkkujamme, vaan nautimme kaiken hyvillä mielin itse. Pian Alppikoira kyllästyi odottamaan ja lähti etsimään seuraavia uhrejaan. Ihana tyyppi, oli hauska tavata. Harmittavasti Edelhüttellä ollessamme pilvet alkoivat laskeutua vuorten päälle ja viedä näkyvyyden. Tästä lannistumatta lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaamme eteenpäin. Alkuperäiseen suunnitelmaamme kuului kotkanäytös Ahornin hissiaseman lähistöllä, mutta totesimme kuitenkin nauttivamme enemmän olostamme vuorilla, joten matka jatkui kohti tuntematonta.

Heinäkuu ja lunta, hieman yli 2200 mmpy.

Tuntemattomaan päästiinkin yllättävän nopeasti. "Näköalapaikka" osoittautui tällä kertaa näköalattomuuspaikaksi, sillä näkyvyys vuorilla oli pilvien takia täysin olematon. Reitti Edelhütteltä näköalapaikalle oli hieno ja nautinnollinen ja joudummekin sinne varmasti vielä joskus tulevaisuudessa palaamaan. Sen verran sankka sumu ja maisemien näkymättömyys jäi harmittamaan. Näköalapaikalta olisi päässyt jatkamaan vielä eteenpäinkin Alm Glatznerille, mutta reitin vaihtuessa punaisesta mustaksi emme tohtineet (eli Tiina ei tohtinut)jatkaa matkaa. Ja olihan meillä hissiliput takaisinkin ostettuna.

Kannatti olla näköalapaikalla..

Tähän päivään on kuulunut myös huonoja uutisia. Yli 8 vuotta uskollisesti palvelleet Haglöfsin vaelluskenkäni tulivat tänään tiensä päähän, kun pohja irtosi toisesta kengästä lähes kokonaan. Mieli on haikea. The Kengät ovat olleet luottokaverini niin ylä- kuin alamäissäkin. Jälkimetsässä koirien perässä rymytessä ne ovat tukeneet nilkkojani ja estäneet niitä vääntymästä. Koko yhteisen matkamme ne pitivät jalkani kuivana, vaikka minä niitä välillä kaltoin kohtelinkin. Nyt on aika antaa niiden levätä. Hyvästi rakkaat Haglöfsini. Toisia kaltaisianne ei tule.

R.I.P. The Kengät.