Ahorn - Edelhütte

Tällainen keli Alpeilla on, kun sateen mahdollisuus on suuri..

Eilinen oli kaappien täydennys, pyykinpesu ja jalkojen lepuutuspäivä. Koko päiväksi luvattu vesisade osoittautuikin kuumaksi ja kosteaksi auringonpaisteeksi. Koko päivä vietettiin laaksossa "rötväten". Totesimme kuitenkin, että ajatuksena lepopäivä on ihan kiva, mutta käytännössä päivään pitää jotain aktiviteettia sisällyttää, jotta loma ei ala stressaamaan.

Jalkapohjiakin on hyvä välillä ruskettaa..

Tänään suuntasimme siis Ahornille ja edellisellä reissulla valloittamatta jääneelle Edelhüttelle.  Luvatun vesisateen ja osittain myöskin laiskan mielialan vuoksi päädyimme "turistireissulle" Ahornbahnilla, 160-paikkaisella kabiinihissillä. Myöhemmin tämä osoittautui juuri oikeaksi valinnaksi, sillä koko aamun näkyvyyttä häirinnyt sumu kääntyi iltapäivällä vesisateeksi kastellen hyvään tuuriinsa luottaneet suomalaiset. 

Edelhütte saa oleskella suhteellisen hienoissa maisemissa

Edelhüttelle mentiin urheilijan mentaliteetilla. Kaikista kanssakulkijoista oli päästävä ohi ja tavoitteena taisi olla eilisen rötväilyn korvaaminen kunnon hikilenkillä. Edelhütten kävimme terassilta katsastamassa, mutta pian näimme lähistöllä pöydän penkkeineen. Sinne siis syömään eväitä. Kauaa eväitä ei tarvinnut yksin syödä, sillä saimme kaveriksemme itse neiti-Alppikoiran. 

Neiti-Alppikoira tuli havittelemaan eväitämme. Onneksi olemme tottuneet kerjääviin koiriin ja pysyimme lujana.

Emme kuitenkaan sortuneet kauniinkaan Alppikoiran edessä tarjoamaan hänelle herkkujamme, vaan nautimme kaiken hyvillä mielin itse. Pian Alppikoira kyllästyi odottamaan ja lähti etsimään seuraavia uhrejaan. Ihana tyyppi, oli hauska tavata. Harmittavasti Edelhüttellä ollessamme pilvet alkoivat laskeutua vuorten päälle ja viedä näkyvyyden. Tästä lannistumatta lähdimme kuitenkin jatkamaan matkaamme eteenpäin. Alkuperäiseen suunnitelmaamme kuului kotkanäytös Ahornin hissiaseman lähistöllä, mutta totesimme kuitenkin nauttivamme enemmän olostamme vuorilla, joten matka jatkui kohti tuntematonta.

Heinäkuu ja lunta, hieman yli 2200 mmpy.

Tuntemattomaan päästiinkin yllättävän nopeasti. "Näköalapaikka" osoittautui tällä kertaa näköalattomuuspaikaksi, sillä näkyvyys vuorilla oli pilvien takia täysin olematon. Reitti Edelhütteltä näköalapaikalle oli hieno ja nautinnollinen ja joudummekin sinne varmasti vielä joskus tulevaisuudessa palaamaan. Sen verran sankka sumu ja maisemien näkymättömyys jäi harmittamaan. Näköalapaikalta olisi päässyt jatkamaan vielä eteenpäinkin Alm Glatznerille, mutta reitin vaihtuessa punaisesta mustaksi emme tohtineet (eli Tiina ei tohtinut)jatkaa matkaa. Ja olihan meillä hissiliput takaisinkin ostettuna.

Kannatti olla näköalapaikalla..

Tähän päivään on kuulunut myös huonoja uutisia. Yli 8 vuotta uskollisesti palvelleet Haglöfsin vaelluskenkäni tulivat tänään tiensä päähän, kun pohja irtosi toisesta kengästä lähes kokonaan. Mieli on haikea. The Kengät ovat olleet luottokaverini niin ylä- kuin alamäissäkin. Jälkimetsässä koirien perässä rymytessä ne ovat tukeneet nilkkojani ja estäneet niitä vääntymästä. Koko yhteisen matkamme ne pitivät jalkani kuivana, vaikka minä niitä välillä kaltoin kohtelinkin. Nyt on aika antaa niiden levätä. Hyvästi rakkaat Haglöfsini. Toisia kaltaisianne ei tule.

R.I.P. The Kengät.