Polkuja Pitkin : Mayrhofen - Alpenrose - Filzenkogel - Speicher Stillupp

Ensimmäinen aamu valkeni epävakaisena, mutta se ei estänyt kahden innokkaan vaeltajan starttaamista kohti vuoria. Aamupala nautittiin rauhassa omassa huoneistossa hyvillä kahveilla ja päivän eväät valmisteltiin huolella. Päivän mittaan saatiin huomata, ettei huolellinen valmistelu mennyt lainkaan hukkaan, sillä Alpit ja paikallisten reittien vaativuus yllättivät matkaajat.

Päivän reitti

Maaston vaativuudesta osviittaa saa allaolevasta kuvasta, joka on otettu matkalla kohti Alpenrose-hütteä. Sen verran oli vaativaa, jotta useamman tauon ylösmenossa jouduimme pitämään. Jouduimme myös nöyrtymään meitä huomattavasti vanhemmalle pariskunnalle, joka ohitti meidät puuskuttamatta. Naureskelivat vaan, että "ganska varmt", kun olimme juuri pysähtyneet pitämään taukoa pyyhkiäksemme silmiin valuvaa hikeä (lue: päästääksemme parempikuntoiset ohitsemme). Sinne ne selät jonnekin rinteeseen hävisivät tuossa tuokiossa. Oletimme eron johtuvan siitä, että heillä oli lyhyt lahkeista päällä..

Kuvasta saanee jonkinlaista käsitystä Alpenroselle vievän reitin jyrkkyydestä..

Matka Alpenroselta eteenpäin oli nimensä veroinen. Rinne, jota pitkin kuljimme, oli täynnä kukkivia alppiruusuja. Moni olisi niistä varmasti ollut innoissaan, mutta me emme. Muuten vain pysähdyimme niitä kuvaamaan, ihastelemaan ja tuoksuttelemaan vähän väliä.

Tätä saimme ihastella useamman tunnin ajan tämän päivän vaelluksella

Alunperin ajatus oli, että Alpenroselta matkaamme Edelhüttelle, mutta kun tulimme risteykseen, jossa valinta piti tehdä, oli Edelhüttelle matkaa vielä 45 min. Muualla opasteiden aika-arviot on alitettu reilusti, mutta ei täällä. Lieneekö syynä alentunut kunto vai vaativammat reitit. Ken tietää, mutta ainakin tämän päivän reitin ensimmäinen 10 km oli vaellushistoriamme vaativimpia. Päätimme siis suunnata kohti Ahornin hissi asemaa, syödä siellä ja päättää sitten, miten jatketaan. Kokemuksen myötä voin väittää, että olisi kannattanut mennä sinne Edelhüttelle. Olisi varmasti ollut jännempää (tai sitten ei).

Zillertallia ylhäältä

Lounas Ahornilla sisälsi Tirolilaisille perinteiseen tapaan perunaa ja makkaraa. Tällä kertaa yllättäen Tiroler Gröstl sisälsi kuitenkin myös salaattia! Tuli kokeiltua myös Spätzleä. En kokeile enää. Maukasta kyllä, mutta ei minun juttu. Ja taas saimme huomata sen, kuinka hyvä olisi osata sitä saksaa täällä edes hieman enemmän, kuin auttavasti. Mutta vaikka kuinka yritin, aloitin asiani aina englanniksi. Ehkä se tästä loman aikana vertyy tuo alkeellinen saksan kielen taitoni. Toivoa sopii, sillä niin paljon parempaa palvelua vuorilla saisi sillä, että osaisi muutaman sanasen saksaa vaihtaa henkilökunnan kanssa.

Ravitsevaa Tirolilaista evästä

Kupu ravittuna päätimme jatkaa matkaamme lyhyeltä näyttänyttä reittiä pitkin Speicher Stilluppille, joka on patojärvi keskellä hienointa alppimaisemaa. Matka ei ollut lyhyt muutakuin kartalla. Lasku oli niin jyrkkä, että heikompaa hirvitti ja itku oli lähellä. Taas sitä sai ihmetellä, miksi korkeanpaikan kammoisena lähtee Alpeille. Ei kai siinä järkeä ole, mutta itsensä on voitettava.

Jos oli jyrkkää mennä ylös, niin oli myös alastulo sellaista.

Ja taas Itävaltalaisten ennusteet matka-ajasta pitivät lähes paikkaansa. Kaksi tuntia kärsimystä ja olimme perillä. Patojärvellä, joka oli vain ja ainoastaan patojärvi. Sen lähestyminenkin oli kielletty isoin kyltein ja varoituksin siitä, että aluetta videovalvotaan. Emme halunneet joutua Itävaltalaisten energiaviranomaisten videonauhoille, joten käännyimme kiltisti takaisin. Itse järvi kauempaa katsottuna oli ihan kaunis ja sen näkeminen kuului suunnitelmiin, joten hyvä, että se saatiin sisällytettyä tähän reissuun. Mutta jos oltaisiin tietty lopputulema alunperin, oltaisiin voitu patikoida Edelhüttelle ja sieltä takaisin Mayrhofeniin. Mutta toisaalta se ei varmasti olisi ollut yhtä jännittävää.

Speicher Stiillup

Speicher Stillupilta matka Mayrhofeniin oli pitkä (7 km) ja kulki pääosin asfalttia pitkin. Tie oli kyllä vaikuttava. Sen molemmin puolin kohosi jyrkät ja massiiviset vuorenseinämät. Laakson perillä oli muutama maatila (yhä edelleen jaksamme ihmetellä sitä, kuinka tiukassa leipä maidontuottajilla/maanviljelijöillä täällä on), eikä juuri muuta. Paitsi ilkosillaan Stillupbachissa uivat saksalaiset. Ihan hieman jäi harmittamaan, ettemme tajunneet säikyttää juhlivaa seuruetta komealla "Hallo!" huudolla. Mutta ehkä he eivät siellä aina ole uimassa, joten heidän takiaan Speicher Stilluppille ei ehkä kannata mennä.

Lopulta kahdeksan aikaan illalla saavuimme kotiin. Onneksi kaapissa oli pussitomaattikeitto ja pastaa. Ja viiniä. Taas totesimme tämän olevan hotellia huomattavasti parempi vaihtoehto. Hotellimajoittujana edessä olisi ollut suihkun kautta siirtyminen ravintolaan. Nyt suunnitelmiin sisältyi jalkojen ylös nosto ja jalkapallon MM-kisat. Hieno, mutta pitkä päivä takana. Huomenna uusiksi.